Ei mitään rajoja

Nyt kuohuaa niin hevos- kuin koiraihmistenkin some ja popparit on hyvä olla nopeasti saatavilla.

Itse olen nyt tyytynyt seuraamaan vierestä ja lähinnä pyörittelemään silmiä, kun kiistellään armottomalla tunteenpalolla minkälainen tarha tai tarhakaveri on hevoselle parhaaksi ja keskustelun eskaloituessa lähinnä tahallisten väärinymmärrysten saattelemana lopulta siihen, miten hirveää rääkkäystä tämä koko eläinharrastus on joka tapauksessa.

Mutta SE mistä lopulta nyrjähti Vimmatun aivo ja oli pakko laittaa omakin näppis sauhuamaan, oli vastaan tullut kirjoitus siitä, miten nykyään ihannoidaan niin paljon positiivista ja eettistä koiran käsittelyä, ettei käsitellä tai kouluteta niitä koiria ollenkaan. Vaan mm. trimmaajat ovat suoraan sanottuna lirissä koirien kanssa kun mitään ei ole uskallettu tehdä itse, kun pelätään pahoitettavan koiran mieli ja mm. kynsienleikkuuta ei harjoitella lainkaan jos koiranpentu edes vingahtaa tms. Ei ole mitään rajoja koirilla eikä ihmisillä maalaisjärkeä. AI JUMPE!

Ensinnäkään en ymmärrä miten positiivinen koulutus liittyy siihen ettei kouluteta lainkaan? Eikös tuo jo kokonaan kumoa itse itsensä? Se ettei opeteta koiria olemaan käsiteltävänä, ei kyllä liity eettiseen koulutukseen, vanhanaikaiseen kieltävään koulutukseen eikä myöskään rajojen asettamiseen. Maalaisjärkeen ja ehkä vähän myös laiskuuteen kyllä.

Olen täysin samaa mieltä siitä, että koirien käsittelyn harjoitteluun ja ylipäänsä koulutukseen sekä koiran käyttäytymisen opiskeluun tulisi käyttää yleisesti enemmän aikaa ja vaivaa jos on koiran ottanut osaksi elämäänsä. Se kylläkään ei mielestäni ole mitenkään uusi ilmiö, some vain tuo kaikki ongelmat lähelle näkökenttää huutomerkin kera.

Ilmiöön vaikuttanut kuitenkin on mm. korona-aika, jolloin koiria otettiin ennätysmäärä perheisiin joihin sitä ei muutoin olisi otettu. Tästä voi näppärä päätellä, että myöskään mielenkiinto niihin mainittuihin koiran mielen faktoihin on aika minimaalinen. Lisäksi toinen ilmiö, joka hiukan menee käsikädessä edellisen kanssa, on rescue-koirat, niin kotimaiset kuin ulkomaisetkin. En ota tässä mitään kantaa siihen, onko rescue-koirien ottaminen tai ottamatta jättäminen minkälainen ratkaisu, sillä siitä voisi kirjoittaa myös vaikka useamman paatoksen. Mutta on aika inhimillistä heltyä nappisilmille jotka viruvat jossakin kurjassa häkissä koiratarhalla odottaen omaa kotia, varsinkin kun aiheelle löytyy nykyään sivustoja ja face-ryhmiä ihan joka päivälle oma. Ja jos keskiverto puudelin kanssa koulutus on hakusessa ja viimeistään kaameassa murrosiässä iskee epätoivo, voin kertoa että rescue-koiran kanssa se tuska ja epätoivo kestää mahdollisesti ihan ekasta päivästä sen elämän loppuun saakka ja se tuntuu tulevan aina ihan yllärinä uudelle omistajalle. Mutta eipä lähdetä siitä rönsyämään sen enempää.

Käytän itse mahdollisimman paljon omaehtoista käsittelytapaa omieni sekä asiakkaideni kanssa. Sen sijaan että käsittelystä, niin kotona kuin vastaanotolla, olisi tullut villi länsi jossa koirat saa tehdä mitä tykkää ja karkit vaan lentelee, on käsittelystä tullut helpompaa, varmempaa, turvallisempaa ja stressittömämpää kaikille osapuolille. Omaehtoisessa käsittelyssä sekä positiivisessa vahvistamisessa on kaikkien yllätykseksi -wait for it- SÄÄNNÖT! Jos sinä et niitä tiedä tai ymmärrä, ei se tarkoita ettei niitä olisi olemassa. Silloin kannattaa vain tutustua aiheeseen vähän syvällisemmin.********

Se, että käyttää -tutkitusti- tehokkainta koulutusmenetelmää, positiivista vahvistamista ja koiran osallistamista prosessiin, ei tee koulutuksesta sallivaa, eikä myöskään tarkoita ettei rajoja tai sääntöjä olisi. Tai että koiralle ei voisi tehdä toimenpiteitä joihin se ei halua osallistua.

Kyseisessä karvat nostattavassa tekstissä oli esimerkkinä koira jonka kynnet annettaan joka kerta kasvaa pitkiksi ja sitten ne käydään klinikalla rauhoitettuna leikkaamassa kun ovat liian pitkät. Ihan vaan koska ei ole haluttu aiheuttaa pahaa mieltä koiralle. Olen samaa mieltä, että tuossa kohtaa ehdottomasti kaikille kannattavinta (paitsi klinikalle) olisi opettaa koira uudelleen tai ylipäätään kynsien leikkuuseen. Siitä miten se tapahtuu olen luultavasti hyvin eri mieltä kirjoittajan kanssa. Väitän nimittäin, että positiivisen vahvistamisen keinoin uudelleen opetus tulisi olemaan sata kertaa nopeampi, varmempi, turvallisempi ja kauaskantoisempi tapa. Ja haaste vastaanotettu jos joku haluaa olla eri mieltä.

Lisäksi ottaa aivoon, että tässä juupaseipäs-väittelyssä, kritisoidaan koko positiiviseen vahvistamiseen perustuvaa koulukuntaa ja koulutusmenetelmää käytännössä yhden kouluttajan/kouluttajaryhmän tulosten/postausten/mielipiteiden vuoksi.

Loppuun sitaatti ihanalta Jirka Vierimaalta : " Positiiviseen vahvistamiseen perustuva koulutus ei sovi kaikille koirille, sillä se ei sovi edesmenneille koirille tai koirille joilla ei ole pulssia." ;)

Amen.